Minulla on ikävä.
Kahvilassa tänään joku huudahti toiselle "Velmu!".
Se sattui, vihlaisi sydämestä.
Yhtenä iltana nukkumaan mennessä demi tuli viereiselle tyynylle makaamaan.
Muistelin miten Welmulla oli tapana nukkua juuri siinä, viereisellä tyynyllä ihan kiinni minussa.
Ja minulla oli niin kova ikävä.
Olen ajatellut welmun olleen hoidossa se puoli vuotta, että sen oli ehkä tarkoitus mennäkin sinne missä se nyt on.
Vähän olen näytellyt välinpitämätöntä kun kysytään welmusta.
Silti.. On se vielä minulle kova paikka.
Welmu on hieno koira, me vaan ei pärjätty.
Emme löytäneet punaista lankaa.

Tavallaan kannan vielä kaunaa miehelle, ettei se edes yrittänyt.
Että hän pilasi koulutusyritykseni. ettei hän pitänyt Welmusta.
Minä tein oikean päätöksen, mutta minulla on silti joskus niin kamala ikävä.
Niin kuin nyt.